Molli ja maan ääri ilmestyi Virossa
15.9.2020 Kirjoittanut: Mollin Maailma
Rohkeudesta, koti-ikävästä ja uusien asioiden kohtaamisesta kertova Molli ja maan ääri (Lasten Keskus 2019) on ilmestynyt myös viroksi.
Molli päättää uskaltaa tehdä jotain, mitä se ei ole koskaan ennen tehnyt: se lähtee turvallisesta ja sille juuri sopivan kokoisesta elämänpiiristä tutustumaan maailmaan oman kotipuutarhan ulkopuolella. Matkallaan Molli pohtii ikävää, kohtaa uusia asioita ja kaipaa tärkeää Pikku-Sisua, joka jäi kotiin. Nyt Mollin seikkailu maan ääriin on ilmestynyt myös viroksi nimellä Molli ja maailma äär Helios kirjastus -kustantamon julkaisemana.
Mollin kanssa lapsi voi käsitellä omia tunteitaan ja löytää samaistumispintaa kokemuksilleen. Lempeän ja rohkaisevan tarinan ytimessä on uusien ja vieraiden asioiden kohtaaminen, koti-ikävä, kasvaminen ja sopivan kokoisen maailman hahmottaminen.
Molli on muutoinkin tuttu otus maailmalla. Vuonna 2013 ilmestynyt ensimmäinen kirja Molli on ilmestynyt myös Venäjällä, Virossa, Hollannissa ja Ukrainassa. Suomenkielisestä kirjasta on otettu jo viisi painosta.