Etusivu » Kuulumiset » Molli ja maan ääri Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi

Molli ja maan ääri Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi

4.11.2020 Kirjoittanut: Mollin Maailma

Rohkeudesta, itsensä voittamisesta ja uuden kohtaamisesta kertova Molli ja maan ääri on valittu vuoden 2020 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi.

Katri Kirkkopellon kirjoittama ja kuvittama Molli ja maan ääri on satuseikkailu, joka antaa lapselle rohkeutta astua kodin turvallisten rajojen ulkopuolelle, avaimia koti-ikävän käsittelyyn ja itseluottamusta uuden ja vieraan kohtaamiseen.

Mollin maailmaan kuuluu oma tuttu talo ja puutarha sekä kiviaita, joka erottaa puutarhan Suuresta metsästä. Se maailma on Mollille juuri sopivan kokoinen. Viime aikoina Mollin katse on yhä useammin hakeutunut kaukana siintävään metsään ja sen mielen on vallannut matkakuume.

Molli päättää uskaltaa tehdä jotain, mitä se ei ole koskaan tehnyt. Se lähtee tutusta maailmastaan seikkailulle aidan toiselle puolelle. Matkallaan Molli pohtii koti-ikävää ja vieraan maailman suuruutta. Molli huomaa, että uudessa ja tuntemattomassa maailmassa voi pärjätä: ”Kotoa lähtiessä tuntee itsensä kovin pieneksi ja palattuaan taas isommaksi. Hassua, että sitä kasvaa ja kutistuu koko ajan.”

Palkintolautakunnan perustelut:

Hellyttävä matkakertomus seikkailusta, joka ei vie liian kauas. Onneksi viisaat jalat osaavat aina tuoda takaisin kotiin. Upea kuvakirja matkakuumeesta, koti-ikävästä, itsensä voittamisesta ja tärkeistä ystävistä kietoo kuulijansa sadun usvaan.

Palkintolautakuntaan kuuluivat Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen (puheenjohtaja), Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä sekä yleisen kirjallisuustieteen opiskelija Johanna Valjakka.

Lopullisen palkinnonsaajan asetetuista ehdokkaista valitsee näyttelijä Christoffer Strandberg. Voittaja julkistetaan keskiviikkona 25.11. suorassa televisiolähetyksessä Yle TV1:ssä kello 19. Ansiokkaalle suomalaiselle lasten- tai nuortenkirjalle myönnettävä palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa.

Katri Kirkkopelto on kuvataiteilija, kuvittaja ja kuvataideopettaja. Hän on kuvittanut lukuisia kuvakirjoja ja oppikirjoja sekä kirjoittanut Molli- ja Piki-tarinoita. Vuonna 2009 Kirkkopelto sai Kylli Koski -palkinnon, ja hänen teoksensa Piki oli vuoden 2016 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana.

Yleisöäänestys alkaa 5.11., lue ja äänestä suosikkiasi:

Lisätietoja ja haastattelut:
Piia Latvala | viestintäpäällikkö | p. 0400 999 499 | piia.latvala@lastenkeskus.fi

Arvostelukappaleet ja kuvat:
Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@lastenkeskus.fi